Vaarojen Maraton 86km - osa 1

Tässä teille tarinani läpi ensimmäisen ultramatkani.
(Klikkaa kuvat isommiksi.)

Vuosittain järjestettävä Vaarojen Maraton pidettiin kymmenennen kerran henkeäänsalpaavassa Kolin Kansallispuistossa. Matkoina 15 km, 43 km retkisarja, DUO (pyöräilyä ja juoksemista), 43 km (BTTF) ja 86 km (UTTF). Tänä vuonna oli tarkoitus järjestää 130 km uutena matkana, mutta Valio-myrsky oli toista mieltä ja matka peruttiin viime metreillä ja 130 km juoksijat liittyivät 86 km juoksijoiden seuraan.

Viime vuoden maalin jälkeisiä tunnelmia. Ja kuva Ukko-kolin huipulta viime vuodelta myöskin.

Viime vuonna juoksin tuon 43km. Oli paha harhaluulo, kun kuvittelin tietäväni, mistä 86 kilometrissä on kyse. "Hei, se on 2 kertaa 43 km kierros, eiköhän se siitä".

Ultramatkan lähtö tapahtui 3.10. lauantaiaamuna kello 07:00. Myrsky oli onneksi jo väistynyt pois ja pääsimme aikataulun mukaisesti matkaan. Fiilis oli mitä parhain. Kaikki tuntui olevan kunnossa ja suuntasimme lähtötorven ja kannustusten innoittamana poluille. Isot pojat tietysti katosivat välittömästi silmänkantamattomiin. Viime vuodesta viisastuneena lähdin kevyesti käsijarru päällä liikkeelle. Tiesin, että jos maaliin mielii selvitä, niin on parempi ottaa matkanteko maltilla, sillä päivästä oli tulossa pitkä.

Alkumatkan juoksin Lauran kanssa aamun fiiliksiä vaihdellen ja kroppaa herätellen. 45 minuutin kuluttua lähdin jo hieman päättäväisemmin lisäämään tahtia. Ehdin jopa vartin juosta, kun vatsani alkoi ensimmäisen kerran ilmoitella itsestään. Tästä sitten alkoi tämäkin ilo. Ei auttanut kuin käydä kiven takana ja jatkaa matkaa. Geelit maistui, neste upposi ja juoksu sujui kivasti. Olo oli rauhallinen, vaikka vatsa ei niinkään.

Nopeasti tuli Kiviniemi, jossa löytyi tunnelmaa nostattava vesistöylitys. Tässä joko kisajärjestäjät soutivat juoksijat veneellä yli tai vaihtoehtoisesti sai itse matkata vetolossilla. Vatsa linkosi edelleen, joten 17 km huoltopisteessä navetan taakse vessaan ja 5 minuutin päästä matka jatkui taas. Pian olikin edessä "kuuluista" Ryläys. Kyseessä on siis lähes yhtä korkea vaara kuin Ukko-koli ja monin paikoin Ryläys on erittäin haastavaa, juurakkoista ja kivistä polkua. Kiviniemen jälkeen noustaan yhtäjaksoisesti 17 km aina 27 km asti Ryläyksen päälle, josta lähdetään laskettelemaan kohti 30 km huoltopistettä. Alastulossa polku hieman helpottuu matkan myötä ja 30 km huoltoon saapuessa tullaan metsästä ulos hiekkatielle.

Linkki reittikartasta ja profiilista kiinnostuneille.

Aamun tunnelmia lähdöstä. Sambalaiset valmiina iskuun! :)

Kiviniemen jälkeen lyöttäydyin kahden kanssajuoksijan seuraan ja kaikilla meistä tuntui olevan sama juoksutahti, joten mentiin vuorovedoin kohti Ryläystä. Matkaa oli vielä edessä pitkälle iltaan asti, joten oli mukava juosta välillä porukassa.

 Ryläyksen nousussa alkoi etureisiä hieman puristaa krampinomaisesti, mutta päätin taistella ja yrittää ravinnolla ja nesteytyksellä saada tuntemukset pois. Kovin kauan ei mennyt, kun oltiin Ryläyksen huipulla. Matka jatkui kolmistaan hyvällä tahdilla. Kellokin näytti neljä tuntia kuluneeksi siitä, kun matkaan lähdettiin. Mietin, että oikein hyvä tahti, ei ainakaan lujempaa. Laskin hieman mielessä, että jos kuuteen tuntiin selviäisi ekasta kierroksesta, niin toiselle kierrokselle riittäisi vielä hyvin valoisaa aikaa juosta. Vatsani tosin jatkoi omaa elämistään. Kävin n. 1,5 tunnin välein kyykkäilemässä. Tätä jatkui koko ensimmäisen kierroksen ajan.

Ryläykseltä aukesi kauniit maisemat.

30 kilometrin jälkeen tekniset ylä- ja alamäet loppuivat ja matka muuttui hiekkatiellä juoksemiseksi. Hieman tylsää, mutta toisaalta vähän helpompaa. Puskissa kyykkäillessäni kadotin kanssajuoksijat, mutta fiilis oli kuitenkin hyvä ja voimavarojakin tuntui olevan vielä jäljellä. 35 km tuli pian vastaan ja mietin, että jes, kohta jo väliaikahuoltoon, kunhan nyt noi kaks "pientä" nousua vielä ennen sitä.

Pian siirryttiin takaisin poluille, josta alkoi ensimmäinen näistä kahdesta noususta kohti Kolin huippua, Ipatin nousu. Tätä voisi kutsua myös nimellä "valenousu", sillä siinä noustaan puoleen väliin Ukko-Kolia, josta sitten takaisin polkuja pitkin rantatielle. Juosten matka jatkui rantatiellä ja kohta olikin tiedossa todellinen viimeinen nousu. 40-41 km mittarissa ja viimeiset 2 km pelkkää nousua.
Olin rantatiellä saanut toisen ryhmässä kanssani juosseen kiinni. Mentiin yhdessä jutellen. Tai minä juttelin ja kaveri antoi välikommentteja. Nousut mentiin samaa tahtia. Energiat hupenivat kuin lämmöt harakoille Kolin nousun myötä. Alkoi jokseekin hapottaa. Mielialakin nousi ja laski kuin vuoristorata: "ei täs mitään tosi jees" ja seuraavassa hetkessä kyseenalaistin, että miten jaksaisin vielä toisen kierroksen.

Kuva: Karri Pasanen, viime vuoden vesistöylitys

Yllättävän nopeasti Kolin hotelli tuli ja tunkkaaminen sai hetkeksi loppua. Jes puolet takana! (5 h 51 min). Hotellin pihassa oli paljon Samba Running juoksuseuralaisia. Välittömästi ryntäsin dropbagini kimppuun. Tuntui hyvältä antaa itselleen lupa hetkeksi pysähtyä ja levätä. Palvelu oli erittäin nopeaa. Sain hetkessä eteeni lihakeittoa, leipää ja mehua. Ahmin kuin viimeistä päivää. Taisin syödä kolme lautasellista keittoa ja muutaman palan vaaleaa leipää. Päälle paljon mehua. Suurena kahvin ystävänä toki piti saada kuppi kahvia lämmittämään niin väsynyttä kehoa kuin mieltäkin. Muutaman kuvankin jaksoin ottaa ja tehdä pikaisen päivityksen naamakirjaan, että puoliväli täyttynyt ja kunnossa ollaan.

Syötyäni täytyi vielä käydä hotellin wc:ssä. Sen verran villiä oli syömisen tahti ja määrä. Tähän onneksi loppui vatsavaivat kisassa. Sitten iskikin kova horkka ja aloin palella kuin ulkona olisi ollut kovempikin pakkanen. Viettämäni liian pitkä aika väliaikahuolossa (n. 25 min) yhdistettynä massiiviseen ruokatankkaukseen oli varmasti pääsyyllinen alkaneeseen horkkaan. Ei muuta kuin pipo päähän ja lapaset käteen.
Väliaikahuollossa oli myös pari Sambalaista, jotka olivat joutununeet keskeyttämään erinnäisistä syistä. Ajatus keskeyttämisestä hiipi takaraivooni, kun lähdin tossuttelemaan hotellin pihasta kohti toista kierrosta.

Väliaikahuollossa.  Ruokaa lapattu ja vaatteita vaihdettu. Piilevä horkka alkoi näyttämään kynsiään.

Väliaikahuoltoon saavuttiin "hyvissä voimissa"..